top of page

Omatoiminen harjoittelu: Miten Bodyswingiä opitaan?

5.5.2024
4 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 4.10.

Tämä blogi on tarkoitettu pelaajille, jotka haluavat oppia Bodyswing-tekniikan ja harkitsevat swing-tekniikkansa kehittämistä itsenäisesti.


Aluksi hieman faktatietoa: ”Liikkeen tai liikesarjan juurtuminen pysyvästi aivojen lihasmuistiin vaatii vähintään 10 000 toistoa tai pikemminkin tuntia samankaltaisten liikkeiden harjoittelua. Siksi uskaltaisin väittää, että vain hyvin harvalla aikuisena golfin aloittaneella pelaajalla swingin liikkeet ovat automatisoituneet selkäytimeen asti.”




Jos haluat muuttaa tai parantaa swingiäsi, sinun on tiedettävä, miltä sen oikea suorittaminen tuntuu.


Kun kysyn oppilailtani, mihin he keskittyvät tai mihin heitä on opetettu keskittymään eniten, heidän vastauksensa ovat usein varautuneita ja jopa vältteleviä. Ymmärrän tietenkin, että kysymys on hyvin henkilökohtainen ja voi tuntua hämmentävältä. Toisaalta keskittymisen kohteista on saatettu antaa niin paljon erilaisia ja ristiriitaisiakin ohjeita, että niitä on vaikea kuvata sanallisesti.


Ehkä keskittymisen käsite on myös jäänyt liian epätarkaksi, jotta siitä voisi puhua selkeästi.


Jotta voit parantaa lyöntitekniikkaasi, on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miltä kehosi ja sen eri osat tuntuvat ja miten ne toimivat swingin eri vaiheissa.

Oppilaideni yleisimmin mainitsemia keskittymisen kohteita ovat esimerkiksi seuraavat: katso palloa, pidä pää paikallaan, lyö palloa alaspäin, pidä käsi suorana, anna vasemman käden johtaa, pidä paino molemmilla jalkaterillä, älä nosta kantapäätä, älä niiaa ja tarkista grippi.


Keskittyminen on siis usein kohdistunut yksittäisiin, melko epämääräisiksi jääviin yksityiskohtiin eikä koko kehon tai sen osan liikkeeseen. Olennaisempaa olisi kiinnittää huomiota siihen, miltä liike tuntuu, kun lyönti viedään eteenpäin ja loppuun asti: missä tuntuu kiristystä tai painetta, missä ja miltä tuntuu hartioiden, lantion ja keskivartalon kiertyminen sekä painon siirtyminen eteenpäin.





Ennen kuin alat keskittyä kehon tuntemuksiin, sinulla on tietenkin oltava selkeä käsitys siitä, miten tiettyjen asioiden pitäisi liikkeessä tapahtua. Uusien liikkeiden, toimintojen, asentojen ja liikeratojen oppimisessa pelkkä mielikuva siitä, miten asioiden pitäisi olla tai tapahtua, ei useinkaan riitä aikuisena golfin aloittaneille.


Tiedän, kuinka vaikeaa palloa lyödessä on samanaikaisesti keskittyä siihen, meneekö taaksevienti oikein, muodostuuko ranteen ja kyynärpään välinen kulma downswingissä oikein, kiertyvätkö hartiat ja lantio riittävästi ennen osumaa, toimivatko käsi ja ranne osumahetkellä oikein ja kulkeeko saatto oikeaa rataa pitkin.


Pidä katse pallossa, pidä pää paikallaan” on luultavasti kaikkein väärinymmärretyin ohje.

Tässä vaiheessa palaan yleisimpiin asioihin, joihin useimpia oppilaita on aiemmin pyydetty keskittymään: Katso palloa, pidä pää paikallaan, pidä kantapää maassa, pidä käsivarsi suorana, anna vasemman käden johtaa, pelaa alaspäin, saata maila kohteeseen ja pysy rentona.


Nämä ohjeet ovat periaatteessa oikeansuuntaisia. Niiden edellyttämät tuntemukset ja niihin keskittyminen on kuitenkin opittava osaksi liikettä.


Ongelma on usein siinä, että jos keskitymme liikaa yksittäisiin kohtiin, tärkeämmät asiat, kuten vartalon kiertoliike, painonsiirto ja vauhdikas loppuun asti pelaaminen, jäävät helposti tekemättä.

Annan yhden esimerkin: ”Pidä katse pallossa, pidä pää paikallaan” on luultavasti yksi kaikkein väärinymmärretyimmistä ohjeista. Liiallinen keskittyminen pallon katsomiseen voi rajoittaa tai jopa pysäyttää suorituksen tärkeimmät liikkeet eli vartalon kierron ja painonsiirron. Parempi ohje olisi: ”Näe osuma kierron aikana” tai ”Näe osuma oikean olkapään päältä”.


Jos vartaloa ei ole kierretty ja avattu ennen osumaa, eivät myöskään käsivarret, ranteen ja kyynärvarren kulma tai mailan vapautuminen voi toimia niin kuin niiden pitäisi.


Vääriä tai väärinymmärrettyjä ohjeita on lukuisia. Näitä ovat muun muassa ”Pidä kantapää maassa”, ”Lantio ei saa liukua”, ”Vasen käsi johtaa” ja ”Saattele mailanpää kohteeseen”. Tällaiset ohjeet ovat aiheuttaneet paljon ongelmia ja hidastaneet vartaloswingin oppimista.

Vaikka asiasta ei puhuttaisi suoraan, pelaajat oppivat helposti epävakaan ”käsilyönnin” huomattavasti vakaamman ja tarkemman Bodyswingin sijaan, jos näitä keskittymisen kohteita ei osata opettaa, näyttää ja selittää ymmärrettävästi eikä niitä osata harjoitteiden avulla yhdistää osaksi swingin liikettä.


Kun vartaloswingiä opetellaan, tavoitteena on tuntea liikkeen oikeat yksityiskohdat sen aikana:


  1. Tunne miltä ja missä tuntuu kun hartiat ja olkapäät avautuvat ja kiertyvät ennen osumaa (n. 30-40 astetta auki osumahetkellä) 

  2. Tunne miltä ja missä tuntuu kun lantio kiertyy eteenpäin kohti kohdetta ja avautuu ennen osumaa. (n. 60-70 astetta)

  3. Tunne miten ja missä asennossa  käsivarret, ranteet ja mailanpää kiertyvät  vasemmalle saatto-radalle heti osuman jälkeen. 

  4. Tunne miten paino siirtyy eteenpäin ja vasempaan jalan ulkosyrjälle -ja vasemman puolen lonkkaniveleen tulee  painetta osumahetkellä. 

  5. Tunne miltä ja missä  tuntuu  kun vartalon downswingin kierrossa pää pidetään paikallaan. 

  6. Tunne miltä  ja missä tuntuu kun osuman jälkeen kierrytään  vasemmalle saatto-kaarelle ja loppuasentoon. 

  7. Tunne  vartalon, hartioiden kiertoliikkeen  aiheuttaman vetovoiman välttyvän käsiin ja mailaan

  8. Tunne ranne- kyynärkulman alas ja eteenpäin veto ja mailan vapautuminen ja laukeaminen osumaan.


 Tutustu myös harjoitevideoihin  




Kun alat opetella tunnistamaan tiettyä liikkeen kohtaa, harjoittele aluksi vain yhtä asiaa kerrallaan ja hitaalla vauhdilla. Kiinnitä esimerkiksi huomiota siihen, miltä ja missä tuntuu, kun käsivarret ja mailan lapa kiertyvät osuman jälkeen lyöntiradan vasemmalle puolelle. Voit myös keskittyä siihen, miltä tuntuu, kun hartiat ja rintalasta ovat osumahetkellä kiertyneet noin 30 astetta lyöntisuuntaan. Tai hae tunnetta siitä, että osumahetkellä paino on vasemman jalan ulkosyrjällä ja lonkan päällä. Tarkista suorituksesi vielä videolta.


Lopuksi: jos oikean liikkeen tunteminen tuntuu vaikealta, etsi valmentaja, joka osaa ja uskaltaa auttaa sinua kädestä pitäen. Tekniikan muuttaminen voi olla haastavaa etenkin silloin, jos olet pelannut pitkään tai liikkuvuudessa on haasteita. Pelkän kuuntelemisen, kirjojen ja videoiden avulla sitä voi olla vaikea oppia, vaikka niistä saakin joskus hyviä ideoita ja mielikuvia.


Terveisin,

Turkka Stenlund, PGA Pro, LO, PO, GVT



Turkka Stenlund on golfvalmennuksen rautainen ammattilainen ja taattuja tuloksia tuovan Bodyswing-opetusmetodin kehittäjä. Hän on toiminut golfin (PGA) ammattivalmentajana yli 35 vuotta ja sitä ennen urheiluvalmentajana sekä useiden eri lajien kilpaurheilijana.


Turkka on toiminut useassa isossa golfseurassa Head Prona ja ollut mukana kehittämässä urheilulukio- sekä Golfliiton aluevalmennustoimintaa ja toiminut valmentajana ja golfkoulujen perustajana muun muassa Vierumäen, Kisakallion, Kisakeskuksen ja Kuortaneen urheiluopistoissa.


Golfin lisäksi Turkka on toiminut liikunnanopettajana ja liikunnanohjaajana, liikuntakasvatusupseerina, kouluttajana, liikuntatuotteiden kehittäjänä sekä miekkailu-, hiihto- ja triathlonvalmentajana.



Tutustu myös harjoitevideoihin  

ja muihin blogeihin  





Kommentit


bottom of page