"Miksi minulle on opetettu, että mailanpäätä pitää saattaa pallon lentosuuntaan?
Päivitetty: 27.9.
Etenkin lyhyillä Opi Bodyswing -klinikoilla voi toisinaan syntyä hankalia tai jopa kiusallisia tilanteita. Osa oppilaista saattaa hämmentyä, koska aiemmin opitut asiat poikkeavat huomattavasti siitä, mitä opetan ja esittelen. Jotkut rohkeammat pelaajat kysyvät jopa, millaisesta swingistä on kyse ja onko se lainkaan todellinen, sillä käyttämäni metaforat, malliesimerkit ja harjoitukset eroavat merkittävästi heidän aiemmista opeistaan.

On hyvä tiedostaa, että vain harvat valmentajat opettavat oppilailleen oikean tai edes kohtuullisen oikean Bodyswing-tekniikan kokonaisuudessaan. Tämä on käynyt ilmi kokeneilta pelaajilta, jotka ovat saaneet vuosien varrella opetusta useilta eri opettajilta ja joita on ollut valmennuksessani melko paljon.
Monet opettajat keskittyvät enemmän teoriaan, erilaisiin muuttujiin ja tekniikan yksittäisten osa-alueiden esittelyyn kuin niiden yhdistämiseen toimivaksi kokonaisuudeksi. He käsittelevät osa-alueita erillisinä ja tekevät niihin tarvittavia säätöjä, muutoksia ja korjauksia. Tavoitteena on usein lähinnä parantaa pelaajan osumatarkkuutta, saada pallo lentämään ylöspäin sekä varmistaa kohtuullinen suoruus ja pituus.
Tällöin monet tekniikkaan liittyvät toiminnot, ohjeet ja metaforat voivat poiketa merkittävästi siitä, mitä Bodyswingin valmennuksessa käytetään.
Vuosien varrella monet pelaajat ovat ihmetelleet, miksi kaikilla – erityisesti ammattilaisina toimivilla opettajilla – ei ole käytössään samanlaista perustekniikan ohjeistusta. Miksi opettajat opettavat niin eri tavoin ja painottavat swingissä eri asioita?
Selvennykseksi: Bodyswing eli body release -tekniikka on ainoa oikea golfin perustekniikka ja PGA:n hyväksymä virallinen lajitekniikka. Kaikki muut swingit ovat enemmän tai vähemmän erilaisia tapoja tai variaatioita.
Tällaisessa valmennuksessa ei välttämättä keskitytä ensisijaisesti swing-tekniikan kriittisiin osa-alueisiin, kuten vartalon toimintaan, kiertojen määrään, rytmiin ja suuntaan. Riittävästi huomiota ei välttämättä kiinnitetä myöskään kehon, käsivarsien ja mailan muodostamaan liikeketjuun, ketjutuksen ajoitukseen, liikeratoihin, elastisen energian hyödyntämiseen, voiman tuottamisen mekanismeihin, mailan vapautukseen tai swingin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.
On myös syytä todeta, että Bodyswing-tekniikan valmentaminen vaatii yleensä huomattavasti aikaa, pitkäjänteisyyttä ja kokemuksen myötä karttunutta asiantuntemusta. Valmennukseen liittyy usein haastava muutosprosessi, jossa vanhoista virheistä ja opituista toimintatavoista ”poisopitaan” ja omaksutaan uusi tekniikka. Prosessin onnistuminen edellyttää huolellista ohjelmointia, asteittaista kehittämistä sekä erilaisten opetusmenetelmien ja biomekaniikan hallintaa. Lisäksi pedagogiikan ja opetustilanteiden didaktiikan tuntemus ja osaaminen ovat tärkeitä. Tämä korostuu erityisesti aikuisena golfin aloittaneilla pelaajilla, joiden liikunnallinen perusta saattaa olla heikentynyt, sekä pelaajilla, jotka ovat pitkään pelanneet ja harjoitelleet toisenlaisten periaatteiden ja toimintatapojen mukaisesti.

Olen itsekin aiemmin kokeillut tätä lähestymistapaa ja metodia – tai pikemminkin joutunut olosuhteiden pakosta valmentamaan sen mukaisesti. Kuunneltuani kuitenkin pelaajien kommentteja pelien jälkeen päätin muuttaa swing-valmennukseni suuntaa. Pelaajat kertoivat, että vaikka he saattavat harjoituksissa osata jonkin asian, se ei siirry peliin, vaan suoritustaso vaihtelee jatkuvasti. Peleissä esiintyy liikaa slaisseja, toppereita ja duffeja. Siksi swing-valmennukseni tulee jatkossa perustua oikean lajitekniikan ja body release -tekniikan kokonaisvaltaiseen harjoittamiseen.
Vaikka tällainen lähestymistapa voi vaikuttaa järkevältä ja jopa houkuttelevalta, siihen liittyy vaara, että swingistä tulee liian analyyttinen, tietoisesti ohjattu ja kontrolloitu. Tämä voi johtaa biomekaanisesti epäluonnolliseen suoritukseen. Jos huomio kiinnittyy liikaa yksityiskohtiin, kuten otteeseen, ranteiden toimintaan, mailan alasvetoon, backswingin pituuteen, laajuuteen ja tasoon sekä käsivarsien liikkeisiin, tärkeät elementit saattavat kärsiä. Näitä ovat esimerkiksi downswingin ja saaton luonnollinen vapautuminen, rentous, kehon kierron sulavuus, painonsiirto, liikkeen dynaamisuus ja lyönnin loppuun saattaminen.
Ymmärrän hyvin, että monille pelaajille riittää, että he osuvat palloon kohtuullisesti, nauttivat sujuvasta pelaamisesta, ylläpitävät kuntoaan mielekkään luontoliikunnan avulla ja kokevat onnistumisen elämyksiä, kuten birdien tekemisen. Swingin tekninen oikeellisuus ei välttämättä ole heille tärkeintä.
Golfissa hyvien tulosten saavuttaminen, tasaisuuden säilyttäminen ja jatkuva kehittyminen edellyttävät kuitenkin tehokasta ja tarkkaa osumaa, jossa lentoratojen hajonta on vähäistä ja lyönnissä on riittävästi pituutta. Tämä puolestaan vaatii vakaan ja toistettavan swingin. Tietyt perusasiat, lainalaisuudet ja liikeradat on toteutettava tietyllä tavalla, eikä oikotietä ole helppo löytää.
On täysin selvää, etteivät kaikki golfin aikuisina aloittaneet opi Bodyswing-tekniikkaa täydellisesti – eivätkä edes lähelle täydellistä. Suurin osa valmennukseen osallistuvista saavuttaa kuitenkin kohtuullisen tai jopa hyvän taitotason. Jo tekniikan kohtuullinen hallinta vähentää merkittävästi osumien hajontaa, heikkoja lyöntejä ja pituuden vaihtelua paineisissa pelitilanteissa. Parasta on, että tekniikka toimii lähes samalla tavalla kaikilla mailoilla.
Valmennuksessa olevia pelaajia. Aiheena lyhyen raudan painelyönti.

On myös ymmärrettävää, että swingiä voi ja saa opettaa monin eri menetelmin, keinoin ja tavoittein. Oletan kuitenkin, että ainakin osa PGA-koulutuksen läpikäyneistä jäsenistä ja valmentajista pohjaa swing-opetuksensa body release, eli Bodyswing- tekniikkaan, jo Green Card- kurssista alkaen.
Ystävällisin terveisin,
Turkka Stenlund, PGA Pro, LO, GVT

Turkka Stenlund on golfvalmennuksen rautainen ammattilainen ja taattuja tuloksia tuovan Bodyswing-opetusmetodin kehittäjä. Hän on toiminut golfin (PGA) ammattivalmentajana yli 30 vuotta ja sitä ennen urheiluvalmentajana sekä useiden eri lajien kilpaurheilijana.
Turkka on toiminut useassa isossa golfseurassa Head Prona ja ollut mukana kehittämässä urheilulukio- sekä Golfliiton aluevalmennustoimintaa ja toiminut valmentajana ja golfkoulujen perustajana muun muassa Vierumäen, Kisakallion, Kisakeskuksen ja Kuortaneen urheiluopistoissa.
Golfin lisäksi Turkka on toiminut liikunnanopettajana ja liikunnanohjaajana, liikuntakasvatusupseerina, kouluttajana, liikuntatuotteiden kehittäjänä sekä miekkailu-, hiihto- ja triathlonvalmentajana.
Lisää tietoa ja tarkempi CV valmentajasta
Katso kaikki Bodyswing- harjoitteet: https://www.bodyswing.fi/harjoitteet





Kommentit