"Tiedän kyllä, että pitää tulla Divot, mutta en tiedä mitä tehdä, että se tulee"?
- proturkka
- 25.10.2024
- 5 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 28.4.
Tapasin golfkentällä vanhan ystävän ja juttelimme, kunnes aihe kääntyi väistämättä tuttuun murheeseen. Eli siihen, kuinka haastavaa hänen oli saada swinginsä toimimaan toivotulla tavalla. Hän oli yrittänyt ja harjoitellut ties mitä, mutta silti swing oli koko ajan enemmän tai vähemmän sekaisin, tuntui vaivalloiselta ja luonnottomalta. Opetuksen tai informaation puutteesta, tai edes harjoittelun määrästä ei kuulemma ollut kyse. Kävi ilmi, että hän oli kahlaillut läpi ”tonneittain” swing-tekniikkaa käsitteleviä artikkeleita, katsonut YouTubesta satoja eri opetus- ja esittelyvideoita sekä käynyt monien opettajien oppitunneilla.

Ei ole mitenkään uutta ja outoa, että periaatteessa yksinkertainen suoritus, kuten bodyswingin perusliike on, voi helposti muuttua pelaajan mielessä hyvin monimutkaiseksi, kymmenien osien ”palapeliksi” joka tekee kokonaisuuden ja siihen liittyvän luonnollisen yksinkertaisuuden hyvin vaikeaksi ymmärtää, hahmottaa ja siten myös käytännössä oppia.
Olen valmennuksessa kohdannut lukuisia golfareita, jotka kertovat kokemuksistaan mediastakin tutuiksi tulleiden "huippuvalmentajien" opeista. He mainitsevat oppineensa valtavasti swingin hienouksista ja yksityiskohdista: gripistä, taakseviennistä, lyöntilinjoista, lyöntiasennosta, häntäluun astekulmasta ja asemasta suhteessa kehon painopisteeseen, lagista, mailan eri tulokulmista ja asennoista, sekä painojakautuman prosenteista, jopa kulmakiihtyvyyden ja kehänopeuden laskukaavoista.
Huolimatta kaikesta saadusta tiedosta ja asiantuntemuksesta, heille ei ollut muodostunut selkeää kuvaa siitä, mikä golfin oikea lajitekniikka, eli Bodyswing-tekniikka todellisuudessa on, miten tietyt liikkeet suorituksen aikana tapahtuvat, millä ajatuksilla ja lihaksilla ne saadaan menemään oikein, ja mikä on niiden taustalla oleva syy, eli miksi niitä liikkeitä ja liikesarjoja tehdään.
Kun valmennuksessa avaan bodyswing-tekniikan olennaisia periaatteita ja koko swingin idean, huomaan, että ne ovat monille pelaajille yllättävän vieraita. Esimerkiksi vartalon "virittämisestä" taaksevientiin, sen vapautuksesta downswingiin, painon siirtymisestä kehon kierron aikana, lantion ja hartioiden rotaation määrästä, sekä niiden suunnasta, liikeradasta ja ajoituksesta ennen osumaa, sen aikana ja jälkeen, pelaajilla on hyvin vähän tietoa.
Tai kun vartalo on kiertynyt tietyllä liikeradalla, ja riittävästi osumassa, käsivarret menevät aivan automaattisesti oikein, eikä niillä enää pysty tekemään käsilyöntiä, tai mailanpään nopeus ei tulekaan vauhdikkaista käsivarsista, vaan vartalon kiertoliikkeestä ja viimehetkellä tapahtuvasta, itsekseen laukeavasta ranne-kyynärkulmasta ja mailan vapautuksesta.
Tässä kohtaa kannattaa muistella, kuinka kaikki huippupelaajat ovat swingin oppineet. Voisi kärjistetysti todeta, että suurin osa kilpapelaajista on omaksunut Bodyswingin perusliikkeen, swingin idean ja voimantuoton pääpiirteet jo 5-7 -vuotiaina. Ilman, että heitä olisi juurikaan opastettu teorian tai tutkimustiedon avulla. He ovat oppineet swingin pääasiassa matkimalla. Vasta paljon myöhemmin, kun perusta on kohtuullisen hyvässä kunnossa, swingiä on saatettu tutkia tarkemmin, hienosäätää ja pelaajan harjoittelun motivoimiseksi analysoida eri laitteilla.
Miksi aikuisena golfin aloittaneiden kohdalla ei muka voitaisi soveltaa aivan samaa periaatetta? Ensin opetellaan perusteet ja isot asiat kuntoon, ja luodaan oikeanlaiset mielikuvat. Vasta sitten, jos tuntuu tarpeelliselta, aletaan keskittymään hienosäätöihin ja tutkimaan niitä pieniä yksityiskohtia.

Bodyswing valmennuksessa pyritään siirtymään pois liiallisesta yksityiskohtien miettimisestä ja keskitytään siihen, miltä suorituksen keskeiset elementit toimivat, näyttävät ja tuntuvat

Kun aikoinaan opiskelin urheiluvalmentajaksi, liikuntakasvatusupseeriksi, liikunnanohjaajaksi ja viimeisimpänä golf valmentajaksi, meille opiskelijoille ainakin yritettiin opettaa erottamaan monimutkainen tutkimustieto, teoria, liika puhuminen ”virheiden” korostaminen, paljon ajattelua vaativa opettaminen ja käytännön valmennus toisistaan ja pikemminkin tekemään siitä jopa ”korostetun” yksinkertaista, ymmärrettävää ja siten ainakin periaatteessa helpommin omaksuttavaa.
Yksinkertaistamisen merkitys liikkeen oppimisessa on hämmästyttävä
Onko sillä sitten niin kauheasti väliä, jos opiskelee teoriaa, katselee monien opettajien YouTube-videoita, lukee ja kuuntelee erilaisia neuvoja ja ohjeita, sekä yrittää tunnistaa kaikkien pienimpienkin yksityiskohtien toiminnan omassa swingissään? Ehkä ei, eihän oppi ojaan kaada, kuten sanotaan, mutta voisiko myös olla niin, että ”liiallinen” tieto ja monien asioiden kokeilu ei olekaan niin hyvä asia kuin luullaan?
Vaikka voi tuntua järkevältä ja hyvältä ratkaisulta miettiä, kokeilla ja harjoitella monia asioita, voisiko käydä niin kurjasti, että swingin luonnollisuus, rentous ja sen yksinkertainen ydin ja tietty fiilis katoaa. Swingistä tulee jäykkä, harkittu ja puristunut, minkä vuoksi monet ihan itsestään oikein toimivat asiat jäävät toteutumatta.
Käy kuten englannin kielen opetuksessa aikoinaan; opetellaan kielioppia, sanajärjestystä ja sanojen oikein lausumista, mutta ei opita puhumaan.
Ajatukset karkailevat, tulee mietittyä liikaa jotain yksittäistä yksityiskohtaa, esimerkiksi jotain backswingiin, tai käsien toimintaan liittyvää, seurauksena jännittämistä, mailasta puristamista ja tietynlaista ”väkisin ”yrittämistä”, tai sitten päinvastaisesti tiettyä ”jäätymistä” , joka näkyy vartalon passiivisena toimintana itse tärkeimmissä toiminnossa, taaksekierron virittämisessä, downswingin startissa ja ennen osumahetkeä tapahtuvassa vartalonkierrossa.
Nämä tietenkin heijastuvat tekniikkaan, vaikeuttavat rytmin löytymistä, kokonaisuuden hallintaa, ja sen perimmäistä ideaa. Viritä keho taakseviennissä ja kierrä sillä osumaan-ja lyöntisuuntaan- toimintaa. Seurauksena usein nopeilla käsillä lyömistä, paino jää sen vuoksi taakse, käsivarret menevät koukkuun jne. Mikä pahinta, pelaaja ajautuu eräänlaiseen oman tekemisensä ”sumeaan kuplaan” josta on hyvin vaikea tehdä rauhallisia, kontrolloituja ja päättäväisiä ratkaisuja itse pelistä ja pelaamisesta.
Swing ei ole lyönti, vaan enemmänkin "jousen" kiristämistä ja sen vapauttamista, jossa käsivarret toimivat vain vartalosta tulevan voiman välittäjinä.
Katso videot joista selviää bodyswingin perusperiaatteet:
Meille golfareille on varmaankin itsestään selvää, että kehittääksemme vakaan, johdonmukaisen ja toistettavan lyöntitekniikan ja suorittaaksemme tarkkoja ja tehokkaita lyöntejä, meidän on tehtävä paljon oikeita toistoja ja kehitettävä kohtuullisen hyvä kehon fysiikka, liikkuvuus ja kehon motoriikka.
Vaikka siis ymmärtäisimme, että tekniikka itsessään on yksinkertainen liike ”paperilla”, vaikeinta on aina muutos, joko vanhan swingin muuttaminen tai jonkin täysin uuden asian, kuten esimerkiksi kehon virittämisen ja sen oikea-aikaisen, ja suuntaisen vapautuksen oppiminen. Oivaltaminen, että swing ei ole lyönti, vaan enemmänkin "jousen" kiristämistä ja vapauttamista, jossa käsivarret toimivat vain vartalosta tulevan voiman välittäjinä.
Valmennuksessa oleva oppilaani, huomaa miten paljon hän on kiertynyt vartalolla osumassa. Erittäin tehokasta ja selkeää toimintaa. Kyseessä "painelyönti"-divot rauta 9:llä
Fysiikan merkitystä oppimisessa ei tietenkään voi sivuuttaa, mutta ainakin omien oppilaiden kohdalla olen selkeästi huomannut, että jos en puhu liikaa, liian monimutkaisia, esitän opetettavat asiat selkeästi ja ymmärrettävästi, enkä opeta monia asioita kerralla, ja innostu kertomaan kaikkea, mitä tiedän teoriasta, tutkimuksesta ja erilaisista muuttujista, jopa hieman ”heikomman” fysiikan omaavat pelaajat tekivät vähemmän ”virheitä”, oppivat bodyswing-liikkeet ja periaatteen helpommin ja nopeammin ja pystyivät soveltamaan oppimiaan asioita peleissä kohtuullisen vähällä harjoittelulla.
Kuvassa yksi maailman parhaista pelaajista, Tommy Fleetwood (rauta 5)
Oppilaitani talven treeneissä Golf Loungella. Lyhyen raudan r9 divot-lyönnin harjoittelua.

Ehkäpä tulevaisuuden swing- opetuksessa teorian, tutkimustiedon ja käsiin liittyvien toimintojen opettaminen, korjaaminen ja säätäminen sekä oppilaan ”virheiden” ja ”puutteiden” etsiminen ja niiden korostaminen vähentyy ja opetus keskittyisi enemmän seuraaviin:
Miten vartalo ”ladataan”, kierretään backswingissä.
Millainen on downswingin startti, ja mikä on vartalon ”vapautus”
Miten lantiota ja ylävartaloa kierretään ennen osumaa, osuman aikana ja sen jälkeen
Miten käsivarret kulkevat ylävartalon mukana, ja ne pidetään kiinni ylävartalossa osumahetkeen asti
Miten ja mihin keho, käsivarret ja maila kiertyvät osuman jälkeen
Sekä välittää selkeä perusajatus: Swing ei ole ajateltua ja käskytettyä palloon lyömistä, vaan se on vartalon taakseviritys ja sen vapautus osumaan ja loppuasentoon. Pidä käsivarret kiinni ylävartalossa ja anna vartalon vapautua osumaan niin, että pystyt pelaamaan mailalla palloa alas- ja eteenpäin. Swingaa mailanpäätä vartalolla. Keep it simple, pelaa paremmin!
Katso klinikat, kurssit ja yksityisopetus: https://www.bodyswing.fi/shop
Kesäkauden opetuspaikka: Megarange, Airport, Vantaa
Terveisin,
Turkka

Turkka Stenlund on golfvalmennuksen rautainen ammattilainen ja taattuja tuloksia tuovan Bodyswing-opetusmetodin kehittäjä. Hän on toiminut golfin (PGA Pro) ammattivalmentajana yli 30 vuotta ja sitä ennen urheiluvalmentajana sekä useiden eri lajien kilpaurheilijana.
Turkka on toiminut useassa isossa golfseurassa Head Prona ja ollut mukana kehittämässä urheilulukio- sekä Golfliiton aluevalmennustoimintaa ja toiminut valmentajana ja golfkoulujen perustajana muun muassa Vierumäen, Kisakallion ja Kuortaneen urheiluopistoissa.
Golfin lisäksi Turkka on toiminut liikunnanopettajana ja liikunnanohjaajana, liikuntakasvatusupseerina, kouluttajana, liikuntatuotteiden kehittäjänä sekä miekkailu-, hiihto- ja triathlonvalmentajana.
Lisää tietoa ja tarkempi CV valmentajasta
Tutustu myös harjoitevideoihin
Comentários