Naisgolfarit ja lyöntien pituudet!
Päivitetty: 16. toukok.

Naisten kommenteissa ja tarpeissa korostuu yksi asia yli muiden: tehokkaampi ja parempi rautamailoilla pelaaminen, sekä lyöntipituuden saaminen.
Ennen kuin lähden pohtimaan varsinaisia parantamis- ja korjausliikkeitä, on hyvä miettiä millaiset ovat itse pelin ja golfkenttien vaatimukset erityisesti naispelaajille. Minun näkemykseni mukaan useat golfkentät ovat suhteessa pidempiä naisille kuin miehille. Ihannetilanteissa, jossa siis molemmat sukupuolet osaavat jo teknisesti ja taidollisesti pelata hyvin, pituusero punaisten ja keltaisten tiiauspaikkojen välillä on toki perusteltu ja pääsääntöisesti ihan kohdillaan. Mutta, jos ja kun ei olla ihannetodellisuudessa, nämä pituuserot korostuvat.
Miehet korjaavat usein tekniikan voimalla
Kuten hyvin tiedämme, miehet ovat - ainakin suurin osa miehistä - fyysisesti vahvempia kuin naiset. Miehet ovat monesti tottuneempia mailapeleihin ja pystyvät näin ollen vahvemmilla ja nopeimmilla käsivarsillaan kompensoimaan muita teknisiä puutteitaan. Miehet siis pystyvät lyömään pidemmälle käsiswingilläkin, ilman että voimantuotto tulisi juurikaan vartalosta. He saavat pallon lentämään tälläkin "tekniikalla" yllättävän pitkälle, vaikka pallon lentolait ja osuman periaatteet eivät toteudu lähellekään optimaalisesti.
Alla kolme erinomaista harjoitus mailanpään nopeuden kehittämiseen:
Tehoa osumaan ja painetta palloon!


Naisen vartalossa on potentiaalia
Pelkkä voiman käyttö ei yleensä toimi naisilla. Saadakseen riittävästi pituutta, etenkin pitkillä väylillä, ja saadakseen hyviä tuloksia, naisten tulisi hyödyntää oikeaa swingtekniikkaa erityisen hyvin. Heidän tulisi oppia ehdottomasti tehokkaampi vartalon käyttö, oikealla tavalla kiertyvä lantio ja ylävartalo, oikein rytmitetty painonsiirto sekä yhdistää siihen suorat osumakädet. Näillä pärjäisi jo todella hyvin.
Jos pelaa palloa kunnolla alaspäin- (kuva) ja saa enemmän osumapainetta palloon, niin johan lentää!

Näin etenkin rauta- ja hybridimailoilla. Jos näillä mailoilla swingataan palloon alhaalta ylöspäin, lyönti lähtee usein ohuena, oikealle auenneena osumana, tai duffina. Palloon ei siis saada riittävää painetta eikä alakierteisyyttä, mikä olisi tärkeää. Draiverilla sen sijaan swingataan mailalla ylöspäin.
Naisilla on luontaisemman liikkuvuuden ansiosta huomattavasti parempi potentiaali oppia nämä vartalonkäytön biomekaaniset toiminnat kuin miehillä, joten tähän kannattaa todellakin panostaa.
Ottaa siis vartalo monipuolisempaan ja tehokkaampaan hyötykäyttöön. Lisäksi rautamailoihin tulee saada lisää painetta, saada pitempi kontaktiaika mailan ja pallon väliin. Näin pallo puristuu ja kimmahtaa mailasta ylös lentoon ja lentää pidemmälle.
Bodyswingin tärkeimpiä harjoituksia: Lantion ja keskivartalon kierto
Katso linkistä lisää, miksi lantiolla on niin ISO merkitys swingissä: https://www.bodyswing.fi/post/lantiolla-iso-merkitys-swingissä
Lantionkierto harjoitus
Bodyswing takaa pidemmät lyönnit
Nämä parantamis- ja kehittämistoimet eivät todellakaan ole mitään rakettitiedettä, vaan suhteellisen yksinkertaisia toimenpiteitä. Ne pitävät sisällään täsmäharjoittelua muutaman harjoitteen muodossa. Ei tarvitse omaksua vaikeaselkoista teoriaa, ainoastaan herätellä oma vartalo toimimaan tehokkaammin. Sitä varten tarvitaan hitusen rohkeutta, avointa mieltä ja uskoa itseensä.
Opetus etenee järjestelmällisesti osatehtävien kautta kohti kokonaisuutta. Asiat opitaan oikeassa järjestyksessä: pienestä isoon ja hitaasta nopeaan. Loogisesti. Voin luvata, että swing ei mene ”sekaisin”. Päinvastoin. Se paranee väkisinkin tehokkaiden ja oleellisiin kehityskohtiin suunnattujen täsmäharjoitteiden avulla.
Mitä tarkemmaksi ja hallitummaksi vartalon käyttö tulee, sen paremmin Bodyswing on hallussa. Oikein ajoitetulla painonsiirrolla, nopeahkolla keskivartalon ja lantion kierrolla, suorilla osumakäsillä sekä tehokkaalla ranne- ja kyynärkulmien toiminnalla saadaan lisää voimaa ja pituutta kaikkiin lyönteihin. Ei siis voimalla, vaan oikealla golfin lajitekniikalla,bodyswingillä.
Katso vielä alla oleva video:
Bodyswing-tekniikan edut ja hyödyt
Ehkä tämä myös kiinnostaa, mitä tarkoitetaan käsilyönnillä ja miten se eroaa bodyswingistä
Katso alla oleva video:
Jos haluat tietää enemmän Bodyswingistä ja taustoista, katso tämä: https://www.bodyswing.fi/post/mikä-bodyswing-on-katso-koko-tarina
Mikäli omat keinot eivät riitä, tutustu Bodyswing-kursseihin ja klinikoihin: Bodyswingkurssit
Yksityis- ja parivalmennus: https://www.bodyswing.fi/valmennus
Terveisin,
Turkka Stenlund
PGA Pro, LO
Turkka Stenlund on golfvalmennuksen rautainen ammattilainen ja taattuja tuloksia tuovan Bodyswing-opetusmetodin kehittäjä. Hän on toiminut golfin ammattivalmentajana yli 30 vuotta ja sitä ennen urheiluvalmentajana sekä useiden eri lajien kilpaurheilijana.
Turkka on toiminut useassa isossa golfseurassa Head Prona ja ollut mukana kehittämässä urheilulukio- sekä Golfliiton aluevalmennustoimintaa ja toiminut valmentajana muun muassa Vierumäen, Kisakallion ja Kuortaneen urheiluopistoissa.
Golfin lisäksi Turkka on toiminut liikunnanopettajana ja liikunnanohjaajana, liikuntakasvatusupseerina, kouluttajana, liikuntatuotteiden kehittäjänä sekä miekkailu-, hiihto- ja triathlonvalmentajana. Lisää tietoa ja tarkempi CV