Kun haluat oppia lantionkiertoa omatoimisesti!
- proturkka
- 31.10.2024
- 3 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 22.4.
Aiemmin, varsinkin työskennellessäni golfopettajana Vierumäen Urheiluopistossa, minulla oli tapana pitää 1,5 tunnin luento swingteoriasta. Luennolla keskityttiin interaktiivisesti tekniikan yksityiskohtiin, swingin perusteisiin sekä sen periaatteeseen, johon lukeutuivat myös pallon lentoa ja sen lentorataa säätelevät lainalaisuudet. Uskokaa, tai älkää, nämä asiat kuuluivat Green Card -kurssin pakolliseen ohjelmaan useiden vuosien ajan

Mahdollisesti eniten kysymyksiä ja päänvaivaa, erityisesti pitkään pelanneiden luennoilla, synnytti se, kuinka hankalaa on korjata ja muuttaa vanhaa tapaa. Vaikka näkisi ja käsittäisi, miten vaikkapa vasemman käsivarren tulisi kääntyä heti osuman jälkeen, käsi ei tunnu tottelevan ajatusta tai selkeää mielikuvaa.
Mitä tämän taustalla piilee? Miten voimme helpottaa ja tehostaa uuden opettelua sekä vanhan muuttamista? Onko ylipäätään mahdollista kehittää ja muuttaa kehonhallintaa, kehoon juurtuneita liikeratoja sekä motorisia ja koordinaatioon liittyviä taitoja?
Kun suorituksen kesto, tempo on noin puolitoista sekuntia, eli todella vähän aikaa, on päivänselvää, että tuon aikana on lähes mahdotonta analysoida ja hahmottaa swingin teknisiä yksityiskohtia, tai eri vaiheita, ja onko ne suoritettu oikein, tai menivätkö ne väärin. Täysin uuden taidon oppiminen, tai vanhan korjaaminen näin lyhyessä ajassa, vaatii erityisen hyvää kehon koordinaatiota ja niin kutsuttua kehotietoisuutta
Esimerkiksi on hyvin yleistä, että käsivarret liikkuvat usein liian nopeasti, tai nopeammin kuin vartalo. Tästä seuraa niin sanottu "läpilyönti”, jota myös käsilyönniksi kutsutaan, - joka muun muassa vähentää huomattavasti vartalon kierron kautta käsiin ja mailaan välittyvää voimaa.

Usein huomaan pelaajien yrittävän korjata joitain osatekijöitä niin sanotussa täydessä ja täydellä vauhdilla tehdyssä swingissä. Vaikka mielessä olisi erittäin selkeä ja oikea malli, pidän muutoksen onnistumista erittäin haastavana. Tietenkin, jos opettaja on henkilökohtaisesti ohjannut ja antanut kädestä pitäen tuntumaa, esimerkiksi lantion kierrosta, lantio saattaa hetkellisesti toimia oikein, tai ainakin melkein oikein.
Miten ja millaisilla menetelmillä sitten voisi itseopiskella esimerkiksi lantionkiertoa oikein, noudattaen ainoastaan hyvää mallia?
Tässä on yksi keino, jolla jokainen voi harjoitella lisäämään tietoisuuttaan kehostaan, tuntea sitä paremmin ja hallita sitä, mikä mahdollistaa paremmin opittavien liikkeiden, kuten lantion kierron, hallitsemisen.
Ensimmäiseksi tarvitset selkeän ja oikean kuvan lantion toiminnasta ennen osumahetkeä, sen aikana ja sen jälkeen. Sen jälkeen tee rauhallinen, lyhyt ja enintään puolikas backswing. Pidä käsivarret tiukasti kiinni ylävartalossasi ja aloita lantion hyvin hitaasti kiertäminen kohti kohdetta, maalia, irrottamatta katsetta pallosta.



Tämä saattaa aluksi tuntua kovin arkipäiväiseltä liikkeeltä, mutta jos teetkin sen hidastettuna, noin 3-4 sekunnin kestoisena, huomaat selvästi paremmin lantion liikkeet backswingissä, kuinka se kiertyy downswingissä osumaan ja sen jälkeen.
Kun teet tämän hitaammin ja vieläpä lyhyemmällä taaksekierrolla, voit myös tuntea backswingin "virityksen" ja downswingin startin, käsivarsien asentoja ja linjauksia, ranne- kyynärkulman toimintaa ja pään asentoa lyönnin aikana. Jos haluat osua palloon paremmin ja useammin tätä ”hidastettu elokuva” -tyylistä harjoitusta tehdessäsi, kannattaa lyödä pallo lyhyen tiin päältä.
Tällaiset harjoitteet edistävät kehotietoisuutta, kehonhallintaa, kehotietoisuutta ja motorisia taitoja, mikä mahdollistaa vanhan muutoksen, uuden oppimisen ja kehittämään parempaa swing-tekniikkaa.
Alla suosittu lantionkierto harjoitus:
Katso kokonaissuoritus, jossa näet myös lantion toimintaa:
Mikäli koet, että tarvitset valmentajan apua lantionkierron opettelussa, ota yhteyttä: proturkka@gmail.com, tai puh. 041 7265860, tai osallistu edullisille tunnin klinikoille: https://www.bodyswing.fi/shop
Terveisin,
Turkka Stenlund
PGA Pro, LO, GVT
Turkka Stenlund on golfvalmennuksen rautainen ammattilainen ja taattuja tuloksia tuovan Bodyswing-opetusmetodin kehittäjä. Hän on toiminut golfin (PGA) ammattivalmentajana yli 30 vuotta ja sitä ennen urheiluvalmentajana sekä useiden eri lajien kilpaurheilijana.
Turkka on toiminut useassa isossa golfseurassa Head Prona ja ollut mukana kehittämässä urheilulukio- sekä Golfliiton aluevalmennustoimintaa ja toiminut valmentajana ja golfkoulujen perustajana muun muassa Vierumäen, Kisakallion, Kisakeskuksen ja Kuortaneen urheiluopistoissa.
Golfin lisäksi Turkka on toiminut liikunnanopettajana ja liikunnanohjaajana, liikuntakasvatusupseerina, kouluttajana, liikuntatuotteiden kehittäjänä sekä miekkailu-, hiihto- ja triathlonvalmentajana.
Lisää tietoa ja tarkempi CV valmentajasta
Tutustu myös harjoitevideoihin
Comments