top of page

Eroon käsilyönnistä kannattaa!

Päivitetty: 19.4.

Mitä nyt tapahtui? Miksi pallo kaartaa jatkuvasti oikealle, ja miksi lyön usein toppereita? Nostinko taas päätäni?  Vai onko grippini jotenkin väärin? Miten voin tietää mistä huonot lyönnit oikeastaan johtuvat? 


Huonoille osumille löytyy toki lukuisia syitä, mutta kun tarkastellaan kokonaisuutta ja etsitään perimmäistä tekijää, se lienee ”käsillä lyöminen”. Eli tapa, jossa mailan vauhti tuotetaan pääosin käsien avulla.


Siitä huolimatta, erityisesti kun kuuntelee valmennukseen tulevien oppilaiden kommentteja, vaikuttaa siltä, ettei  pääsyy käsillä lyömiseen ole pelaajassa itsessään. Enemmänkin perimmäinen syy löytyy aiemmin saadusta opetuksesta.  Kurssit ja opetukset ovat olleet liian lyhyitä, pintapuolisia tai vaikeaselkoisia. Niissä on keskitytty liikaa teoriaan ja pieniin yksityiskohtiin sen sijaan, että olisi opetettu swingin perusajatusta ja laajaa kokonaisuutta. Tämä olisi mahdollistanut lyönnin tarkkuuden, toistettavuuden ja vakauden kehittymisen myöhemmin– eli vähentänyt huonoja lyöntejä.



Oman lyönnin analysointi, sekä sen ymmärtäminen, nojaako swingini vartaloon pohjaavaan Bodyswingiin, vai käsiin keskittyvään lyöntiin, vaatii selvän kuvan oikeasta suorituksesta. Avainasemassa ovat swingin perusteiden ja periaatteiden hallinta, voimantuottomekanismien tunteminen sekä liikkeen ketjureaktioiden ajoituksen ja syyseuraussuhteiden ymmärtäminen. Pelkät yksittäiset tekniset tiedot eivät riitä.


Useat golfarit tuntevat swingin tekniset nyanssit, ehkä jopa varsin hyvin. Ongelma on usein kuitenkin se, että ymmärtääkseen näiden yksityiskohtien todellisen merkityksen, olisi syytä olla perehtynyt itse tekniikan pääajatukseen ja toimintaperiaatteeseen käytännössä.


Esimerkkejä syy-seuraus-suhteista golflyönnissä: Mikäli vartalonkierto puuttuu tai on puutteellinen osumahetkellä, käsivarsien on väkisinkin joustettava, eli koukistuttava. Toinen esimerkki: jos downswing käynnistyy käsivarsilla vartalonkierron sijaan, ja maila vauhditetaan pääasiassa käsien voimalla, vartalo tekee luontaisesti vastaliikkeen taaksepäin. Tällöin eteenpäin suuntautuva painonsiirtokierto ja sitä myötä vauhdikas swingin loppuun vieminen eivät onnistu.

Katso Bodyswingin pääidea ja toimintaperiaate täältä:



Erinomainen hidastusvideo, josta näet hyvin selkeästi miten swing toimii. Kannattaa ehdottomasti katsoa.


Ikävää ja turhauttavaa on huomata, että mikäli käsi-lyöjä pyrkii noudattamaan PGA:n perinteistä, BodySwing-tekniikkaan nojaavaa oppia, oikeiden yksityiskohtien saaminen toimimaan käytännössä on lähes mahdotonta.

Tekniikan osa-alueet, kuten ranteen ja kyynärpään kulmat sekä mailan muodostama vipusysteemi, samoin kuin mailan vapautus tai oikeat tulokulmat ja lyöntiradat, eivät toimi oikein, mikäli kineettinen liikeketju, vartalon liike ja syy-seuraussuhteet eivät ole kohdallaan.


Kun lyönnin voima – mailan nopeuden luominen – tulee pääasiassa hartioista, käsivarsista- kyynärvarsista ja ranteista puhutaan käsilyönnistä.

Katso alla oleva video, josta näet käytännön demonstraation käsilyönnistä ja sen aiheuttamista ongelmista.


Käsilyönnin hienosäätö ja korjaaminen on turhanpäiväistä touhua


Jos ollaan rehellisiä, käsilyönnin säätäminen ja siinä ilmenevien virheiden korjaaminen on yleensä turhaa puuhaa. Se on rahan ja ajan haaskausta. Joku pieni asia voidaan saada tilapäisesti paremmaksi harjoitusalueella, mutta jos perimmäistä syytä eli sitä käsillä lyömisen periaatetta ei poisteta, virheet tulevat varmuudella takaisin pelissä


Käsilyöntiä ei oikein pysty saamaan vakaaksi, toistettavaksi, täsmälliseksi ja rennolla tavalla tehokkaaksi. Rangella, rennossa ympäristössä, ilman tarkkaa maalia, vesiesteitä, bunkkereita ja monilla harjoituspalloilla, lyönnit voivat tuntua ihan hyviltä ja melkein kaikki menee kuin tanssi. Auta armias kun mennään pelaamaan! Kun pitäisi lyödä pitkälle ja tarkasti. Kun on kiire tai kun kaikki katsoo. Silloin alkaa tapahtua, - lyönnit eivät meinaa pysyä kasassa.


Enkä tässä missään nimessä syytä tai arvostele pelaajia, rauhallisesti tehty käsilyönti muistuttaa kovasti bodyswingiä, ja se toimii jossain tilanteissa varsin hyvin, mutta kun vähänkin yritetään saada vauhtia mailaan ja yritetään lyödä pidemmälle, erot ovat merkittävät. On myös selvää, että tietyt rajoitteet, kuten esimerkiksi kivut, heikentynyt tasapainokyky, tai huono liikkuvuus voivat estää ennen osumaa tapahtuvan vartalonkierron ja näin bodyswingin oppimisen ja sen toteutumisen.




Bodyswing on yksinkertainen- siksi se on tarkka, vakaa ja toistettava!


Bodyswingissä, missä voima, eli vauhti mailalle luodaan pääosin vartalon kierroilla ja tiedostamattomilla vapautuksilla, käsivarret toimivat lyöntihetkellä vain vipuvarren jatkona. Käsivarret pysyvät lyönnissä vakioina, eli aiheuttavat huomattavasti vähemmän virheitä aiheuttavia heijastuksia.


Bodyswing-tekniikka on yksinkertaisena loistava golfin tapaisiin tarkkuuspeleihin. Niissä tarvitaan ja odotetaan toistettavuutta, tarkkuutta, vakautta ja samalla sujuvaa tehokkuutta.

Tämä yksinkertaisuus usein hämmentää harrastajia. On kuultu ja luettu monia tarkkoja ohjeita, on hienosäädetty, korjattu ja katseltu YouTuben lukemattomia erilaisia  opetus, virheiden esittämis- ja korjausvideoita. Golfsvingistä on tehty monesti paljon monimutkaisempi kuin mitä se todellisuudessa on.


On hyvä muistaa lapset, jotka eivät tiedä mitään swingin teorioista, tai vaikeaselkoisista ohjeista, ja silti heidän swinginsä noudattaa vartaloswingin perusperiaatteita vaivatta.

Kyse on pitkälti luonnollisesta liikkeestä, missä asiat vain tapahtuvat määrätyssä järjestyksessä.




Katso videolta bodyswing-tekniikan esittely ja käytännön demonstraatio


Bodyswingin oppiminen on helppoa, kun tietää, mitä tulee tehdä!


Ensin on selvitettävä, mikä on koko swingin perusajatus. Miten vartalon kierrolla saa mailaan vauhtia? Miksi suorilla osumakäsillä saa pituutta ja suoruutta pallon lentoon? Miksi "sisään ja alas" vedetty ranne-kyynärkulma ja käsivarsien sekä mailan vapautus ovat oleellisia mailanpään nopeudelle? Miten mailan tulisi kohdata pallo, jotta osumasta tulisi mahdollisimman tehokas? Mikä on kehon, käsivarsien ja mailan liikejärjestyksen merkitys? Miksi pään täytyy pysyä paikallaan, kun vartalo kiertyy osumaan? Mikä on biomekaniikan merkitys voimantuottoon ja kehon kierron nopeuteen?


Missiomme on parantaa aidosti pelaajien pelaamisen nautittavuutta ja samalla tietysti pelaamisen tasoa. Opettaa ja valmentaa asioita, joilla on todellista merkitystä. Emme sorru kikkailuihin ja laastarointeihin, emmekä halua tehdä swingistä vaikeampaa, teoreettisempaa ja monimutkaisempaa kuin se on. 


Jokainen voi oppia Bodyswingin. Ja se kannattaa!



Tule Bodyswing-kursseille, joilla pääset eroon käsiswingistä, ja tietenkin opit bodyswingin, jolla tulokset paranevat ja peli-ilo lisääntyy.


Kesäkauden opetuspaikka: Megarange, Airport, Vantaa


Terveisin

PGA Pro Turkka Stenlund




Turkka Stenlund on golfvalmennuksen rautainen ammattilainen ja taattuja tuloksia tuovan Bodyswing-opetusmetodin kehittäjä. Hän on toiminut golfin ammattivalmentajana (PGA) yli 30 vuotta ja sitä ennen urheiluvalmentajana sekä useiden eri lajien kilpaurheilijana.


Turkka on toiminut useassa isossa golfseurassa Head Prona ja ollut mukana kehittämässä urheilulukio- sekä Golfliiton aluevalmennustoimintaa ja toiminut valmentajana muun muassa Vierumäen, Kisakallion ja Kuortaneen urheiluopistoissa.


Golfin lisäksi Turkka on toiminut liikunnanopettajana ja liikunnanohjaajana, liikuntakasvatusupseerina, kouluttajana, liikuntatuotteiden kehittäjänä sekä miekkailu-, hiihto- ja triathlonvalmentajana. Lisää tietoa ja tarkempi CV opettajasta



Tutustu myös


Opi Bodyswing-kirja kertoo golfin perusteorian ja antaa konkreettiset ja yksinkertaistetut käytännön vinkit, miten voit oppia Bodyswingin, jopa itsenäisesti. Lukijat suosittelevat!

















Comments


bottom of page