Teoria, treeni, Turkka ja Bodyswingin oppiminen!
Päivitetty: 29. huhtik.
Pidän tasaisin väliajoin tunnin kestäviä, ilmaisia Bodyswingin opetusklinikoita, jotka toimivat samalla myös valmennusmetodini promotilaisuuksina. Ne ovat olleet hyvin suosittuja, sekä maksuttomuuden että tavanomaisesta poikkeavan harjoittelumenetelmän ansiosta.
Lähes jokaisen klinikan jälkeen yllätyn yhä uudestaan samasta aiheesta: Siitä, miten näennäisen pienillä mielikuvan ja tekemisen muutoksilla pelaaja pystyy saamaan itsestään irti sellaista, mitä hän ei ole koskaan aiemmin kokenut, tai tiennyt osaavansa. Kyse on tietenkin jälleen kerran swingistä.

Klinikoiden sisällöissä olen tehnyt tietoisen valinnan. Vältän puhumasta pienistä yksityiskohdista, mutkikkailta kuulostavista tekniikoista ja teorioista ja keskityn sen sijaan suurempiin kokonaisuuksiin. En myöskään arvostele, kiellä enkä osoittele.
Pyrin luomaan hyvin rennon ja suvaitsevan ilmapiirin, jossa jokaisella on hyvä ja turvallinen olo.
Näytän swingin- ja sen osaharjoitteiden mallit hymyssä suin ja mahdollisimman rennon oloisesti, sekä normaalitempolla että hidastetusti, riittävän monta kertaa. Koko klinikan kantava ajatus on mailan vapauttaminen kehon kiertoon rennolla ja hellällä otteella.
Harjoitteita klinikkaharjoituksissa on kaikkiaan neljä ja ensimmäinen, saattoharjoitus tehdään tiin päältä. Näin osuminen tulee helpommaksi ja itse liikkeeseen pystyy jatkoharjoitteissa keskittymään paremmin ja rennommin.
Tämä lähestymistapani swingitekniikan opettamiseen saattaa aiheuttaa hämmennystä, joten avaan hiukan valintani taustaa.
Swingin opettelussa ei saisi miettiä liikaa, eikä pelätä virheitä
Jokainen pelaaja tietää kuinka jännittäminen, yliyrittäminen, pelko sekä yksityiskohtien miettiminen vaikuttaa swingiin. Näissä tilanteissa taitavallekin pelaajalle tulee herkästi huonoja osumia tekniikan pettäessä.
Sama tapahtuu oppimistilanteessa. Jos mietit liikaa joitain yksityiskohtia, pelkäät virheitä tai huonoja osumia, alat huomaamattasi jännittämään, puristaa sormia ja lyömään käsillä. Puristaminen ja sitä kautta lyöminen muuttaa swingiä paljon ja sen myötä swingiin tulee helposti muitakin virheitä. Swingaamisen rento ja yksinkertainen periaate katoaa.
Voiko swingiä oppia , jollei mieti teknisiä yksityiskohtia? Vastaus on vahva kyllä, liikettä opitaan pääasiassa ilman miettimistä - matkimalla-synkkaamalla, toistamalla, tuntemalla ja oivaltamalla.
Videolla taustaa liikkeen oppimisesta:
Bodyswing-klinikoilla rentojen, vain vähän teknistä spekulaatiota, miettimistä ja ajattelemista sisältävien harjoitteiden myötä pelaajat oppivat swingaamaan erinomaisen hyvin, myös teknisesti tarkastellen.
Suuri osa heistä on todennut klinikalla ja myös jälkeenpäin, ettei ole koskaan swingannut yhtä helpon tuntuisesti, hallitusti ja hyvin! Siitä huolimatta, ettei käyty juurikaan läpi vaativaa tekniikan teoriaa, tai tavoitellun suorituksen yksityiskohtia, pyrittiin olemaan rentoina, eikä kielletty mitään.
Sen sijaan, kuten jo mainitsin, keskityttiin harjoittelemaan yksinkertaisilta näyttävien mallisuoritusten ja selkeiden ohjeiden mukaisesti. Rennossa oppimisilmapiirissä.
Osa klinikkaharjoituksissa käyneistä on myöhemmin tullut maksullisille kursseilleni hakemaan lisävahvistusta klinikalla tapahtuneen oivalluksen ylläpitämiseen. Swingharjoittelussa oman ajattelun muutos on merkityksellinen ja sen tueksi moni kokee tarvitsevansa ammattilaisen tukea.
Voiko edellä kertomastani tehdä mitään suurempaa johtopäätöstä? Kokemukset ovat tunnin mittaisista klinikkaharjoituksista. Onko kyse sattumista vai voiko tekniikan oppiminen ja todellakin perustua noin helppoihin ja "heppoisilta" kuulostaviin ja näyttäviin menetelmiin, harjoitteisiin?
Onko pelaajan vaikeaa hyväksyä, että yksinkertaisuus ja kiteytys saattaakin olla juuri se tärkein pointti, ja että rentouden ja luonnollisuuden myötä monet ongelmat ja virheet poistuvat ihan itsestään?
Klinikoihin kuluu myös videointi, josta katsotaan miten swing onnistui tekniikan näkökulmasta. Kerta toisensa jälkeen useimmat hämmästelevät omaa suoritustaan. Monille on valtava yllätys huomata, kuinka näennäisen yksinkertaisilla harjoitteilla päästään luonnolliseen, rentoon ja teknisesti oikeaan swingitekniikkaan.


Jos oppiminen on kuvatun mukaisesti yksinkertaista ja helppoa, miksei metodia käytetä laajemmin?
Oman tulkintani mukaisesti kyse on osittain uskottavuudesta ja valitettavasti myös liikunnanopetuksen ja valmennuksen perusperiaatteiden ja pedagogian osaamattomuutta.
Golfopetuksessa on totuttu siihen, että opettajan kuuluu käydä läpi lukuisia pieniä teoriaan liittyviä asioita, korjata ja muokata, analysoida ja kertoa monimutkaisia asioita. - "Se ei ole valmentamista, vaan jotain ihan muuta"
Itsellenikin on toisinaan hieman vaikea asemoida omaa roolia valmentajana. Ollako golfteorian-golfin opettaja, vai swingtekniikan käytännön valmentaja. Niillä rooleilla on iso ero.
Tehdäkö swingistä jotain vaikeampaa ja "mielenkiintoisempaa" kuin se onkaan, vai panostaako enemmän menetelmien ja keinojen kattavuuteen ja pelaajan vastaanottokyvyn ja sisäisen potentiaalin löytämiseen. Onko minulla valmentajana jo niin paljon uskottavuutta, että Bodyswing-metodiin alkavat pelaajatkin hiljalleen uskoa?
Tarvitaanko siis aikuisten jo pelanneiden klubipelaajien valmennuksessa ”perinteistä” opettajaa, joka kertoo, pilkkoo, analysoi ja kertaa asioita jotka liittyvät täydelliseen swingiin, swingteoriaan?
Nämä asiathan ovat jo kaikkien saatavilla monilla erilaisilla internetistä löytyvillä alustoilla. Lisäksi jokainen voi omalla puhelimellaan kuvata harjoitteluaan, verrata sitä ammattilaisten swingeihin, analysoida ja muokata lyöntiään haluamallaan tavalla.
Tarvitaanko sittenkin enemmän valmennusta, joka vie pelaajan rentouden ja tietynlaisen eläytymisen avulla kohti hyvää suoritusta. Sellaista joka "kaivaa" pelaajasta potentiaalin joka hänellä jo on
Sellaista valmennusta ja harjoittelua, jossa ei jännitetä, esitetä, mietitä, yritetä liikaa, pelätä epäonnistumisia, virheitä jne. Ilmapiiriä, joka sallii yksilöllisyyden, yrittämisen ja onnistumisen pelaajan omiin lähtökohtiin ja tavoitteisiin perustuen.
Oma johtopäätökseni on, että avoin, suvaitsevainen ja rento oppimisilmapiiri on tärkeintä, kokemukseni mukaan sallivuuden avulla, tai sen myötä, pelaaja löytää lähes huomaamatta itselleen luonnollisen liikeradan ja tempon, joka johtaa oikean tekniikan sisäistämiseen.
Pohjimmiltaan jokainen meistä osaa paljon enemmän kuin kuvittelemme, mihin olemme tottuneet ja mitä olemme tähän asti toteuttaneet.
Terveisin,
Turkka Stenlund
Bodyswing valmentaja
PGA Pro, LO, GVT
Turkka Stenlund on golfvalmennuksen rautainen ammattilainen ja taattuja tuloksia tuovan Bodyswing-opetusmetodin kehittäjä. Hän on toiminut golfin (PGA) ammattivalmentajana yli 30 vuotta ja sitä ennen urheiluvalmentajana sekä useiden eri lajien kilpaurheilijana.
Turkka on toiminut useassa isossa golfseurassa Head Prona ja ollut mukana kehittämässä urheilulukio- sekä Golfliiton aluevalmennustoimintaa ja toiminut valmentajana muun muassa Vierumäen, Kisakallion ja Kuortaneen urheiluopistoissa.
Golfin lisäksi Turkka on toiminut liikunnanopettajana ja liikunnanohjaajana, liikuntakasvatusupseerina, kouluttajana, liikuntatuotteiden kehittäjänä sekä miekkailu-, hiihto- ja triathlonvalmentajana. Lisää tietoa ja tarkempi CV valmentajasta
Tutustu myös harjoitevideoihin
ja muihin blogeihin
Katso tulevat Bodyswingkurssit Kurssit, klinikat ja yksityiset valmennukset alkavat ulkorangella, Mega Range, Vantaa heti kun sää sallii.