Tietoisuus tekniikasta voi olla hyväksi - ainakin jossain tilanteissa ja kehityksen vaiheissa. Harrastuksen alussa suorituksen kokonaiskuvan hahmottaminen ja tekniikan yksityiskohtien merkityksen ymmärtäminen on tärkeää. Tulee ymmärtää syy-seuraussuhteet, miksi toiminnot menevät niin kuin niiden pitää mennä.
Oppilaan on myös oleellista tietää ja tunnistaa, miltä korjauksenalainen kohta näyttää ja miltä tuntuu oikea suoritus. Oppilaalla on hyvä olla selkeä mielikuva, millainen on oikea suoritus. Tätä mielikuvaa yksityiskohtineen ei kuitenkaan tarvitse pilkuntarkasti yrittää matkia tai verrata omaansa.
Virheiden poisopettelussa ja myös uuden opettelussa on usein vaarana se, että keskittyy liian moneen asiaan yhdellä kertaa.
Yrittää ajatuksella ohjata liian monia asioita, liikettä ja asentoja. Yrittää "väkisin" osua palloon! Tulee jännitystä ja puristusta. Liikkeen sujuvuus, rentous, luonnollisuus ja rytmin hallinta tuntuu vaikealta.
Liikkeiden opettelussa osumapuhtauteen ja -tehoon sekä lyönnin pituuteen ei pitäisi keskittyä juuri ollenkaan. Tulisi mennä kohta kerrallaan. Ajetaan yksi virhe pois tai uusi liike tilalle ja siirrytään sitten eteenpäin. Vähennetään liiallista miettimistä ja ajattelua. Pyritään pitämään oppiminen yksinkertaisena.
Pitää uskaltaa rohkeasti kokeilla menisikö virhe pois ajattelematta, pelkällä rentoudella. Jos ei mene, jatketaan ajatuksella työstämistä.
Haasteita luo se, ettei uskalleta antaa vain mennä. Työstövaihe jää päälle. Pelätään virheitä, yritetään liikaa, pelataan varman päälle, ylikorjataan, yliohjataan ja mietitään ennen suoritusta liikaa tekniikan yksityiskohtia. Ja tästä kaikista syntyy ihan jumalattomasti jännitystä. Sormet valkoisina ja hartiat korvissa puristetaan mailaa. Tulee kulmikasta, hidasta ja ajateltua toimintaa. Anna siinä sitten lihasmuistin toimia, kehon ja mailan vapautua! Ei oikein onnistu, eikä ihme.
Kun hyvä - tai ainakin riittävän hyvä - suoritus on lihasmuistissa, selkärangassa ja muistikeskuksessa, pelaaja tuntee kehonsa ja tunnistaa, mistä johtui huono osuma, mitä teki väärin tai puutteellisesti. Hän tietää, oliko kyse rytmistä, ajoituksesta, pään asennosta, mailan vapautuksesta, puristuksesta tai oliko lantio vähän laiska.
Hän voi seuraavalla lyönnillä korjata tilanteen, vaikka sanomalla itselleen ”nouse” ja lantio on taas terävä. Tai ”katse” eli pallon osuma nähtiin tai ”lintu” eli päästetään sormet helläksi. Ei huippupelaaja lähde ajattelemaan sen monimutkaisempia teoreettisia lyöntiradan kaaria tai osumakulmia, painojakautumien prosentteja tai rannekulmien astelukuja - eikä missään tapauksessa pidäkään! Hänellä on yleensä kokonaismielikuva onnistuneesta suorituksesta mielessään, kun hän menee lyömään. Oikea tunne, fiilis temmosta, rytmistä.
Joskus kuulee juttuja siitä, että huippupelaajat ovat hyvin tietoisia, mitä tapahtuu swingin aikana ja sen sisällä. Miten kaikki yksityiskohdat toimivat ja että toiminta on todella tietoista. Kuvitellaan, että ammattilaiset käyvät päivittäin läpi swingiään ja tekniikkaansa valmentajien kanssa käyttäen huippuanalysaattoreita ja vähintään yhtä suurnopeusvideokameraa tekniikkansa seurantaan. Höpö, Höpö!
Näin ei asia tietenkään ole. Valmentajien tehtävä on katsoa swingianalyysit sekä tietää niiden tieteelliset ja teoreettiset muuttujat. Hän vertaa niitä mahdollisesti omien tai muiden valmennettavien suorituksiin ja ohjaa pelaajaa sellaisiin harjoituksiin, joissa huomioidaan todetut kriittiset pisteet ja joissa nämä kehittyisivät. Ei pelaajan – edes huippupelaajaan - tarvitse tietää näitä ”täydellisen swingin” raja-arvoja, lukuja, satoja pilkottuja muuttujia yms. Liiallisesta tietoisuudesta pyritään eroon.
Keskitytään siis enemmän rentouteen ja luonnollisuuteen!
PGA Pro Turkka Stenlund
.