top of page

Kun haluat eroon Slaissista - lopullisesti!

Päivitetty: 16.6.

Vaivaako slaissi? Eikö poistu, vaikka mitä yrität? Sekaisin erilaisten ohjeiden ja säätöjen viidakossa?


ree

Golfareilla usein toistuva haaste on "ulkoa sisälle" kulkeva mailan liikerata, missä mailanpää on osumahetkellä avoinna ja menee alaspäin, erityisesti Driverilla. Tämä aiheuttaa palloon sivukierteen ja voimakkaan alakierteen, jolloin pallo lentää aluksi vasemmalle, päätyen voimakkaasti oikealle kaartuvalle lentoradalle. Pelaajille, joilla etenkin alavartalon toiminta on puutteellista, slaissi valitettavan tuttu ongelma.  


Ongelman perimmäinen syy liittyy kehon virheelliseen liikejärjestykseen ja erityisesti alavartalon puutteelliseen tai vääränlaiseen toimintaan. Ennen osumahetkeä lantion kierto voi joko puuttua kokonaan tai se voi kiertyä liikaa pois ”alta”. Tämä tarkoittaa, että lantio ei ole ajoituksellisesti oikeassa vaiheessa suhteessa ylävartaloon, käsivarsiin ja mailaan. Lantion virheellinen toiminta estää siten ylävartalon, käsivarsien ja mailan optimaalisen liikeradan sekä halutun osumakulman saavuttamisen.


ree

Kun tähän vielä lisätään:


1. liian keskellä, tai lähellä oleva pallon paikka osumassa. 2. ennen osumaa ylöspäin nouseva vasen olkapää 3. kova puristus mailasta ja 4. yläkäden- kyynärpään koukkuun nostaminen-vetäminen osumahetkellä, on mailan optimaalinen kulku lyöntiradalla ja oikeassa tulokulmassa lähes mahdotonta.


ree

Slaissille tyypillinen ja keskeinen juurisyy, kuten alavartalon tai lantion riittämätön tai virheellinen toiminta, vaikuttaa olevan monille tuntematon asia. Tämä käy ilmi oppilaiden saamista usein erikoisista korjaus-, parannus- ja säätöohjeista, kuten vasemman olkapään asennosta, gripistä, alkuasennon linjauksesta, leveydestä, jalkaterien asennosta, painojakautumasta tai niskanikaman linjauksesta häntäluuhun. Syitä ongelmiin etsitään hämmästyttävän paljon, jopa nuoruuden pihapeleistä lähtien.


Vaikka slaissia voidaan yrittää korjata monin tavoin, kuten säätämällä alkuasentoa, pallon sijaintia, otetta mailasta tai ranteiden liikettä, onko tämä oikeastaan vain "virheen korjaamista virheellä"- laastarointia?  Tällaiset toimenpiteet saattavat poistaa slaissin hetkellisesti, mutta eivät tarjoa pysyvää ratkaisua. Etenkään paineisimmissa pelitilanteissa.  


Kuten eräs oppilas osuvasti sanoi: ”Haluamme löytää sen kuuluisan ”kikkakuutosen”, joka yllättäen saa swingin toimimaan oikein. Jos kokeilen tuota, niin voisiko slaissi hävitä ikiajoiksi?”

Bodyswing-valmentajana on joskus hämmentävää kuunnella monimutkaisia analyysejä, oletuksia ja selityksiä, jotka yrittävät selittää tätä "golfarin suurinta ongelmaa". Meille koulutetuille lajivalmentajille, jotka perustavat opetuksensa siihen, että pelaaja oppii ensin vartaloswingin, bodyswingin perusliikkeet, liikeradat, liikeketjut ja voimantuoton periaatteet, slaissin korjaaminen on melko selkeä prosessi. Ei tarvita monimutkaisia ratkaisuja; korjausharjoitukset ja pienet hienosäädöt ovat yksinkertaisia, selkeitä ja lähes jokaisen opittavissa.

ree

Perusmenetelmä sopii lähes kaikille!


Filosofiani perustuu siihen, että opetuksessani vältän kaikenlaisia säätöjä ja kokeiluja niin pitkään kuin mahdollista. Pyrin myös rajoittamaan liiallista asioiden teorisointia. Uskon, että anatomiamme on pohjimmiltaan samankaltainen; kaikilla meillä on riittävästi motorisia taitoja, kehonhallintaa ja liikkuvuutta. Voimme oppia käyttämään kehoamme siten, että löydämme swingissä luonnollisen liikeketjun ja liikeradan.


Vuosien varrella olen valmentanut tuhansia aikuisia golfin aloittaneita oppilaita kehittämälläni metodilla. Voisin rehellisesti todeta, että suurin osa oppilaistani on omaksunut erinomaisesti vartaloswingin perusperiaatteet, liikeradan ja liikeketjun kulun, jotka ovat avainasemassa hyvän swingin saavuttamisessa. Näihin perusasioihin kuuluvat toistettavuus, pienet lyöntien hajonnat, tarkkuus ja vakaus, sekä riittävä voima ja lyönnin pituus. Tämän pohjalta oppilaillani on ollut mahdollisuus pelata erittäin hyvää ja nautinnollista golfia.


Terveisin,

Turkka Stenlund


ree

Turkka Stenlund on golfvalmennuksen rautainen ammattilainen ja taattuja tuloksia tuovan Bodyswing-opetusmetodin kehittäjä. Hän on toiminut golfin ammattivalmentajana (PGA Pro) yli 30 vuotta ja sitä ennen urheiluvalmentajana sekä useiden eri lajien kilpaurheilijana.


Turkka on toiminut useassa isossa golfseurassa Head Prona ja ollut mukana kehittämässä urheilulukio- sekä Golfliiton aluevalmennustoimintaa ja toiminut golfvalmentajana ja golfkoulujen perustajana muun muassa Vierumäen, Kisakallion, Kisakeskuksen ja Kuortaneen urheiluopistoissa.


Golfin lisäksi Turkka on toiminut liikunnanopettajana ja liikunnanohjaajana, liikuntakasvatusupseerina, kouluttajana, liikuntatuotteiden kehittäjänä sekä miekkailu-, hiihto- ja triathlonvalmentajana. Lisää tietoa ja tarkempi CV


Tutustu myös harjoitevideoihin

ja muihin blogeihin






Kommentit


bottom of page