Tietoisuus tekniikasta voi olla hyväksi - ainakin jossain tilanteissa ja kehityksen vaiheissa. Harrastuksen alussa suorituksen kokonaiskuvan hahmottaminen ja tekniikan yksityiskohtien merkityksen ymmärtäminen on tärkeää. Tulee ymmärtää syy-seuraussuhteet, miksi toiminnot menevät niin kuin niiden pitää mennä.
Oppilaan on myös joissain tilanteissa hyvä tietää ja tunnistaa, miltä korjauksenalainen kohta näyttää, ja erityisesti miltä tuntuu oikea suoritus. Oppilaalla on myös hyvä olla selkeä mielikuva, millainen on oikea suoritus. Tätä mielikuvaa yksityiskohtineen ei kuitenkaan tarvitse pilkuntarkasti yrittää miettiä, vaan enemmänkin kokonaisuudesta saadun mielikuvan hahmotus riittää.
Virheiden poisopettelussa ja myös uuden opettelussa on usein vaarana se, että miettii liian monia asioita yhdellä kertaa.
Yrittää ajatuksella, miettimisellä ohjata liian monia asioita, liikettä ja asentoja, ja samalla "väkisin" osua palloon! Tulee jännitystä ja puristusta. Liikkeen, vartalontoiminnan sujuvuus, rentous, luonnollisuus ja rytmin hallinta tuntuu vaikealta.
Liikkeiden opettelussa osumapuhtauteen ja -tehoon sekä lyönnin pituuteen ei pitäisi keskittyä juuri ollenkaan. Tulisi mennä kohta kerrallaan. Opitaan uusi ja parempi liike ja siirrytään sitten eteenpäin. Vähennetään liiallista miettimistä ja ajattelua. Pyritään pitämään oppiminen yksinkertaisena, eikä "syödä norsua kokonaisena"
Pitää uskaltaa rohkeasti kokeilla onnistuisiko oikea suoritus ajattelematta, pelkällä hyvällä mielikuvalla ja rentoudella. Jos ei mene, jatketaan kohta kerrallaan ajatuksella työstämistä.
Haasteita luo se, ettei uskalleta antaa vain mennä. Työstövaihe jää päälle. Pelätään ja ajatellaan vanhoja virheitä, yritetään liikaa, "ylikorjataan ja yliohjataan", ja mietitään ihan liian pitkään ennen pallon lyömistä tekniikan yksityiskohtia, tai jotain muuta ongelmaa. Ja tästä kaikista syntyy ihan jumalattomasti jännitystä. Sormet valkoisina ja hartiat korvissa puristetaan mailaa. Tulee kulmikasta, hidasta ja ajateltua toimintaa. Anna siinä sitten lihasmuistin toimia, kehon kiertyä eteenpäin ja mailan vapautua! Ei oikein onnistu, eikä ihme.
Ihminen on siinä suhteessa vajavainen "eläin" ettei se pysty esimerkiksi kiertymään vartalolla vauhdikkaasti eteenpäin ja pitämään sormia rentoina, kuten pitäisi, jos hän samalla miettii meneekö ranne, tai käsivarsi oikein taakseviennissä, tai tuleeko vasen käsivarsi oikeassa asennossa osumaan, tai tuleeko se sama virheellinen rannevippaus osumaan kuten on aiemmin tullut jne. Eli jos jää miettimään joitain yksittäistä yksityiskohtaa, on se usein pois jostain paljon tärkeämmästä.
Tässä kohtaa hieman kriittistä pohdintaa, voisiko olla niin, että opetuksessa pelaajille esitetään aivan liikaa teoriaa, tekniikan yksittäisiä yksityiskohtia ja muuttujia, ja samalla osoitetaan pelaajan tekemiä monia "virheitä" ja puutteita. Laitetaan oppilas liialliseen mietintään, jolloin tietty luonnollisuus, rentous ja asioiden selkeä hahmottaminen tulee hyvin vaikeaksi, jopa mahdottomaksi.
Swingissä olevia "virheitä", tai puutteita pitää "poisharjoitella" rangella tai kuivaharjoituksina, eikä niitä saa mennä miettimään pelikentälle pelilyönnissä
Kun hyvä - tai ainakin riittävän hyvä - suoritus on saatu lihasmuistiin, pelaaja tuntee kehonsa ja tunnistaa, mikä meni oikein ja tehokkaasti, mistä johtui huono osuma, mitä teki väärin tai puutteellisesti. Hän tietää, oliko kyse rytmistä, ajoituksesta, pään asennosta, mailan vapautuksesta, puristuksesta tai oliko lantio vähän laiska. Hän voi seuraavalla lyönnillä korjata tilanteen, vaikka sanomalla itselleen ”nouse” ja lantio on taas terävä. Tai ”katso” eli pallon osuma nähtiin tai ”lintu” eli päästetään sormet helläksi, tai "eteenpäin" jolloin vartalo kiertyy vauhdikkaasti kohti lyöntisuuntaa ja tulee parempi painonsiirto.
Ei huippupelaaja lähde miettimään sen monimutkaisempia teoreettisia lyöntiradan kaaria tai osumakulmia, painojakautumien prosentteja tai rannekulmien astelukuja - eikä missään tapauksessa pidäkään! Hänellä on yleensä kokonaismielikuva onnistuneesta suorituksesta mielessään, kun hän menee lyömään. Oikea tunne, fiilis temmosta, rytmistä.
Joskus kuulee juttuja siitä, että huippupelaajat ovat hyvin tietoisia, mitä tapahtuu swingin aikana ja sen sisällä. Miten kaikki yksityiskohdat toimivat ja että toiminta on todella tietoista. Kuvitellaan, että ammattilaiset käyvät päivittäin läpi swingiään ja tekniikkaansa valmentajien kanssa käyttäen huippuanalysaattoreita ja vähintään yhtä suurnopeusvideokameraa tekniikkansa seurantaan. Höpö, Höpö!
Näin ei asia tietenkään ole. Valmentajien tehtävä on katsoa swinganalyysit sekä tietää niiden tieteelliset ja teoreettiset muuttujat. Hän vertaa niitä mahdollisesti huippupelaajien, tai omien valmennettavien suorituksiin ja ohjaa pelaajaa sellaisiin harjoituksiin, joissa puutteet ja virheet poistuvat ja joissa he oppisivat uutta ja parempaa.
Ei pelaajan – edes huippupelaajaan - tarvitse tietää näitä ”täydellisen swingin” raja-arvoja, lukuja, satoja pilkottuja muuttujia yms. Liiallisesta tietoisuudesta ja ajattelusta päinvastoin pyritään eroon.
Terveisin,
Turkka Stenlund
PGA Pro, LO, GVT .
Comments