top of page

Naiset ja Bodyswingin oppiminen! -onko se erilaisempaa kuin miehillä?

Päivitetty: 29. huhtik.



Minulla on ollut pitkän urani aikana oppilaina lukuisia naisia. Kun aloitin nuorena valmentajana Vierumäellä, kursseilla oli lähes yksinomaan naisia. Joitain miehiäkin oli silloin tällöin mukana, mutta he olivat yleensä vaimojensa mukana.


Opetuksessa asiasisällöt olivat toki samoja kuin miehillä, mutta huomasin pian, että naisia kiinnosti hieman eri asiat, ja näin myös oppiminen ja opettaminen muodostuivat erilaisemmaksi kuin miehillä.


Oli siis otettava erilaiset keinot ja tavat käyttöön, jotta opettaminen ja oppiminen sujuisi paremmin naisia huomioiden ja motivoiden. Huomasin, että varsinkin perusopetuksessa tulee keskittyä enemmän suorituksien oikeisiin liikkeisiin, mallinäyttöihin- mallioppimiseen ja mielikuviin, kuin esimerkiksi teoreettisiin asioihin, pieniin teknisiin yksityiskohtiin tai esimerkiksi osumapaineisiin ja pallon lentopituuteen.


Tavoitteena kaunis ja oikeaoppinen swing


Joidenkin mielestä naisilla ei ole riittävää pelisilmää, ei lapsena saatuja mailapelikokemuksia, ei riittävästi voimaa, kunnianhimoa tai tavoitteellisuutta. Joidenkin mielestä naiset eivät ole kiinnostuneita teorioista, yksityiskohdista ja eivät ole riittävän analyyttisiä. Naisilla ei tunnu olevan ole suurta intoa oppia tekniikkaa niin syvällisesti kuin useimmilla miehillä. Yleensä kiva yhdessäolo ja rento pelaaminen kavereiden tai puolison kanssa riittää.


Joillekin naisille osa näistä varmaan pitää paikkaansa, mutta eivät todellakaan kaikille.

Kyllä naiset haluavat oppia hyvän ja oikean swingtekniikan. He myös toivovat itselleen kauniin ja tyylikkäältä näyttävän swingin. Naiset arvottavat itse liikkeen jopa korkeammalle kuin useammat miehet. Naiset eivät useinkaan halua vaivata päätänsä pienillä, vaikeilta tuntuvilta, heille merkityksettömillä teknisillä yksityiskohdilla, vaan haluavat keskittyä kokonaisuuksiin.



Ja tämä nopeuttaa oppimista jopa miehiä paremmin. He myös oppivat muutamia kokonaisuuden kannalta erittäin tärkeitä asioita huomattavasti helpommin kuin miehet. Yksi tärkeimmistä on lantion kierto ennen osumaa, koska liikkuvuus, elastisuus ja kehonhallinta ovat usein hyvällä tasolla. He tuntevat yleensä kehonsa paremmin ja pystyvät näin helpommin rytmittämään ja hallitsemaan liikkeitään. Naiset myös katsovat mallisuorituksia mielellään ja pyrkivät samaistumaan malliin.



Yksinkertaisuus, mielikuvat ja tunne tärkeitä!


Tässä muutamia asioita, joita itse pidän oleellisina ja joita pyrin toteuttamaan naisten opetuksessa: Pidän asiat yksinkertaisena. Sisällytän paljon näyttämistä ja mielikuvia sekä tuntemusta, miltä tuntuu. Teetän paljon harjoitusswingejä, joissa huomioidaan tempo, rytmi, rentous, vaistonvaraisuus ja hymy huulessa tekeminen.


Innostan ja kannustan matkimaan, eläytymään hetkeen ja liikkeeseen. Teetän “tunne liike, tunne mailanpään paino” - harjoituksia. Korostan lantion kiertoa, saaton laajuutta, saaton suuntaa, mihin maila heilahtaa ja “rinta rottingilla” eli uljasta loppuasentoa. Otan rohkeasti kiinni, avustan kädestä pitäen. Kysyn, miltä tuntuu missäkin. Pyrin aina vastaamaan kysymyksiin: MITEN? ja MIKSI? Pidän näyttölyönnit selkeinä, helposti nähtävinä, rentoina ja rytmikkäinä. Annan selkeitä kotitehtäviä.


"Olen saanut naisilta kiistatta urani kannalta tärkeimmät ja kannustavimmat palautteet, joita olen saanut heiltä spontaanisti. Naiset ovat olleet myös vaikuttamassa maailmankuvaani ihmisenä ja olen oppinut heiltä erittäin paljon valmentamisesta ja valmentajana olemisesta."


PGA Pro Turkka Stenlund


Tutustu myös:

Naisgolfarit ja lyöntien pituudet

Bodyswingin ja käsiswingin erot

Bodyswing-tekniikan edut ja hyödyt

Mikä on syy ja seuraus

Bodyswingkurssit naisille

Osta Opi Bodyswing-kirja, joka kertoo golfin perusteorian ja antaa konkreettiset ja yksinkertaistetut käytännön vinkit, miten voit oppia Bodyswingin.


324 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page